Internet-kampanja
Vuonna 2009 toteutettiin nuorille suunnattu Internetissä surffaamisen turvallisuuteen liittyvä kampanja, johon sisältyi You tubessa ja Facebookissa esitetty video sekä e-postikorttikampanja. Lisäksi Tukinaisen www-sivustolle sijoitettiin pysyvästi poliisin nettivihje-linkki.
Estä raiskaus, estä rikos -kampanja
Raiskauskriisikeskus toteutti vuonna 2006 Rikoksentorjunta neuvoston rahoittaman Estä raiskaus estä rikos -kampanjan. Rahoituksen turvin tuotettiin viisi tietoiskua esitettäväksi Sub-tv:lle. Suurin osa esityksistä sijoittui Big Brother -ohjelman yhteyteen, koska itse kampanja kohdennettiin alle 30-vuotiaille nuorille ja sen tarkoituksena oli ennalta ehkäistä raiskauksia ja seksuaalirikollisuutta.
Kampanjan evaluointi osoitti, että vastaaville kampanjoille olisi tarvetta ja synnytti julkista keskustelua muun muassa Internetin keskustelupalstoilla. Lisäksi halukkailla oli mahdollisuus arvioida tietoiskuja ja niiden merkitystä ennaltaehkäisevän tavoitteen kannalta Tukinaisen WWW-sivuilla. Kyselyn ohessa tiedusteltiin myös yleisesti julkisen mielipiteen asennoitumista seksuaalisen väkivallan ilmiöön. Kysely osoitti, että mediavälitteisyys on edesauttanut seksuaaliseen väkivaltaan liittyvän tabun ja siihen liittyvien vääristyneiden myyttien murtamista. Toisaalta kulttuurista nousevat, usein tiedostamattomat asenteet seksuaalisen väkivallan tabuluonnetta kohtaan ovat edelleenkin vallalla. Ristiriitaisesti koetaan, että seksuaalisesta väkivallasta on puhuttava avoimesti, mutta toisaalta seksuaalisuus koetaan tabuksi ja yksityisen alueeksi sekä seksuaalinen väkivalta tabujen tabuksi.


